Historia
Emoyhtiö K.A. Rasmussen perustettiin vuonna 1872 norjalaisen Knut Andreas Rasmussenin aloittaessa toimintansa kultasepänverstaalla Oslossa. Yritys valmisti hopeisia filigraanikoruja norjalaisiin kansallispukuihin, joista tuotevalikoima laajeni käsinvalmistettuihin hopea-aterimiin ja – esineisiin.
1920-luvulla K.A. Rasmussen kehittyi edelleen käsityötä harjoittaneesta kultasepänverstaasta jalometallisten puolivalmisteiden tuottajaksi. Ensimmäinen merkittävä teollisuusasiakassopimus toteutui vuonna 1932, josta alkoi platinaverkkojen tuotanto Norsk Hydron, nykyinen Yara International ASA, lannoitteiden valmistusta varten. Samaan aikaan käynnistyi kultaisten ja hopeisten lankojen, levyjen ja lejeerinkien tuotanto sekä romumetallien raffinointi.
1970-luvulta alkoi K.A. Rasmussen konsernin laajentuminen lukuisten yritysostojen kautta Ruotsiin, Suomeen, Tanskaan, Puolaan ja Baltian maihin. Tämän myötä yritys on kehittynyt monikansalliseksi yhtiöksi, joka vie tuotteitaan ja palveluitaan eri puolille maailmaa.
K.A. Rasmussen Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1993. Yritys työllistää 13 henkilöä ja tekee tiivistä yhteistyötä kulta- ja hopeasepänalan sekä -teollisuuden, suurteollisuuden, hammaslaboratorioiden ja hammaslääkäreiden kanssa. K.A. Rasmussen Finland on erikoistunut ennen kaikkea jalometallien kierrättämiseen ja yritys onkin maan johtava jalometallien raffinoija.
Suomen K.A. Rasmussenin asiakas- ja noutopalvelupiste toimii osoitteessa Eteläranta 14, Helsinki. Asiakaspalvelupiste ostaa kierrätykseen jalometalleja, myy jalometallien puolivalmisteita, korunosia ja työkaluja sekä jalometalliharkkoja.